Ajankohtaista

Aluevaltuustojen puheenjohtajat Heinonen, Nurmi ja Risikko

Marko HeinonenAluevaltuuston 2. varapuheenjohtaja, Pohjanmaan hyvinvointialue

Miten pystytään varmistamaan, että palveluiden taso säilyy ennallaan, kun samanaikaisesti taloutta tulee tasapainottaa?

Pohjanmaalla, kuten muillakin hyvinvointialueilla sote-uudistus on vielä pahasti kesken. Siinä missä ensimmäinen valtuustokausi meni pitkälti ihan perusasioiden selvittämiseen, on nyt kuitenkin päästy jo oikeasti toimintojen ja prosessien kehittämisvaiheeseen. Pohjanmaalla yhdistettiin 19 eri organisaatiota, eli on aivan päivänselvää, että kaikki ei vielä toimi optimaalisella tehokkuudella. Esim. digitaalisten ja liikkuvien palveluiden käyttöönotossa olemme vähän takamatkalla, mutta toisaalta palveluverkossa ja monessa muussa asiassa olemme saaneet uudistuksia aikaan. Taloudellista tehokkuutta saadaan siis jatkuvasti, kun integraatio etenee, koko uudistus ei kuitenkaan ole valmis vielä vuosiin.

Mitkä ovat tärkeimpiä uudistuksia, joita alueella pitäisi tehdä seuraavien vuosien aikana?

Edellä mainitut digitaaliset hoitopolut ja liikkuvat palvelut. Välineet ja tekniikka on olemassa, mutta uusien toimintojen käyttöönotto tulee viemään vielä aikaa. Myös Huutoniemen sairaala-alueen kehittäminen ja sinne tulevat toiminnot ovat merkittävä kokonaisuus, joka tulee vaikuttamaan erityisesti Vaasan seudun palveluihin. Myös palvelujen integraatio, eli kaikkien sote-palveluiden toimiminen yhtenä kokonaisuutena yhteen ja samaan maaliin vaatii vielä työtä. Onnistuessaan integraatio parantaa tehokkuutta ja poistaa turhaa hallintoa ja päällekkäistä työtä, sekä säästää rahaa.

Miten digi- ja liikkuvat palvelut voivat helpottaa asukkaiden arkea?

Kun uudet järjestelmät on saatu täysimääräisesti käyttöön, tulee ihmisten turha liikkuminen vähenemään. Tavoitteena on palveluiden parempi saavutettavuus, sekä ajansäästö ja joustavuus. Kaiken ytimessä on tietysti ihmisten nopeampi hoitoon pääsy ja resurssien mahdollisimman tehokas käyttö. Lisäksi alueen asukkaiden yhdenvertaisuus paranee, kun asuinpaikka ja fyysinen etäisyys ei enää välttämättä määritä matkaa palveluihin.

Mitkä ovat tärkeimmät periaatteet rakentaessa toimivaa palveluverkkoa?

Alueen asukkaiden mahdollisimman tasa-arvoinen kohtelu palveluiden saannin näkökulmasta. Pohjanmaalla erityinen haaste on alueen väestön kaksikielisyys. Lisäksi väestö ei ole jakautunut alueelle tasaisesti kielen mukaan, vaan suomenkielinen väestö on keskittynyt pääosin Vaasan seudulle. Tämä aiheuttaa toisinaan haasteita tarjota suomenkielisiä palveluja erityisesti eteläisellä alueella. Potilaan tulee kuitenkin saada palvelua omalla äidinkielellään ja ymmärtää itseään koskevat asiat ja dokumentit hoidon kaikissa vaiheissa. Tämä sama koskee tietysti myös alueen ruotsinkielisiä asukkaita.

Haastatteluartikkelissa kolme aluevaltuuston puheenjohtajaa vastasi samoihin kysymyksiin. Tällä sivulla ovat Markon vastaukset. Koko artikkeli, myös Paula Risikko ja Pekka Nurmi vastaukset, on alkuperäisessä julkaisussa.

Julkaistu alun perin Pohjanmaan Kokoomuksen sivuilla 3.9.2026: pohjanmaankokoomus.fi/2026/09/03/aluevaltuustojen-puheenjohtajat-heinonen-nurmi-ja-risikko

Jaa