Nyt on ajettava rohkeasti oman seudun etua (Pohjalainen 12.4.-19)

Nyt on ajettava rohkeasti oman seudun etua

Tulevissa eduskuntavaaleissa on kyse isoista asioista. Koko maan mittakaavassa, mutta myös paikallisesti. Seuraavina vuosina täytyy ratkaista miten hyvinvointivaltion palvelut turvataan.

Suomalaisella työllä ylläpidetään koko nykyinen hyvinvointiyhteiskunta. Mitä useampi meistä on töissä, sitä vahvemmalla pohjalla hyvinvointipalvelut suomessa ovat. Siksi työnteon pitää aina olla kannattavampaa kuin jouten olo.

Vanhustenhoidon ongelmia voidaan helpottaa omaishoitajien aseman merkittävällä parantamisella. Samaan aikaan on jokaiselle nuorelle taattava vähintään toisen asteen koulutus. Näistä on hyvä aloittaa.

Yhteiskunnan on puolestaan autettava niitä jotka eivät syystä tai toisesta itse pärjää. Yhteiskunnan tuen tulee kuitenkin aina olla eteenpäin ohjaavaa, ei passivoivaa.

Suomi elää viennistä. Vaasan seudun energiateknologian tuotannosta yli 80 prosenttia menee vientiin. Vaasan seutu luo siis hyvinvointia koko Suomelle. Täällä kehitettyjä tai valmistettuja energiateknologian tuotteita on käytössä lähes jokaisessa maailman maassa. Olemme siis vahvasti mukana pienentämässä hiilijalanjälkeä maailmanlaajuisesti. Ei mikään ihan pikku juttu.

Jostain syystä alueemme arvo ei valtakunnan tason päätöksenteossa aina näy. Seudulla menee hyvin, mutta äänemme ei kuulu. Näyttää siltä että alueen erityispiirteitä ei muualla Suomessa edelleenkään ymmärretä.

Jotta alue voi luoda hyvinvointia asukkailleen myös jatkossa, on palveluiden ja infrastruktuurin oltava kunnossa. Korkeakouluille on varmistettava riittävät resurssit tuottaa osaavaa työvoimaa seudun elinkeinoelämän tarpeisiin. Tästä hyötyy koko Suomi.

Nyt eduskuntaan tarvitaan seutumme omia edunvalvojia, jotka vetävät oikeissa paikoissa rohkeasti kotiin päin. Näin tehdään myös muualla. Alueen valtapuolue on valtakunnan tasolla valitettavan pieni, joten mukaan tarvitaan vahvoja Vaasan seudun edunvalvojia myös isoista puolueista.

Asiat eivät korjaannu hetkessä. Alueemme kehittäminen vaatii pitkäjänteisyyttä, yhteistyötä ja sitoutuneisuutta. Kyseessä ei ole pikajuoksu vaan maraton. Tähän matkaan olen valmis. Näissä vaaleissa ratkaistaan, miten hyvin Vaasan seudun ja Pohjanmaan ääni kuuluvat siellä missä tärkeimmät päätökset tehdään.

Olen jo aiemmin lainannut päätoimittaja Ilmari Laukkosen noin 50 vuotta vanhaa mainiota vaalimainosta, jonka sanoma on selkeä: ”Vaasalaiset, ajakaamme nyt omaa etuamme, kukaan muu ei sitä tee!”

Lausahdus on edelleen ajankohtainen. Vahva Vaasan seutu ja elinvoimainen Pohjanmaa ovat taatusti koko Suomen etu.

Marko Heinonen (kok.)

eduskuntavaaliehdokas

Vaasa