Mietteitä keskustelutilaisuuksista (Pohjalainen 30.1.2018)

Mustasaari päätti kokoontua ensin omalla porukalla

Mustasaaren kunnan asukkailleen kuntaliitosselvityksestä järjestämissä keskustelutilaisuuksissa ei ole ollut paikalla Vaasan kaupungin edustajia. Toinen liitososapuoli ei ole läsnä liioin jäljellä olevissa tapahtumissa. Maanantai-iltana järjestetty suomenkielinen tilaisuus oli kolmas kaikkiaan seitsemän tapahtuman sarjassa.

Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg sanoo, että päätös olla kutsumatta vaasalaisia mukaan on tietoinen valinta.

– Asiaa pohdittiin, mutta päätimme, että ensin on tarpeen pitää vain kunnan sisäisiä tapahtumia. Linjaamme, millä eväillä menemme varsinaisiin neuvotteluihin.

Ahlberg sanoo, että ”sisäinen vaihe” kestää maalis-huhtikuulle.

– Heti ensimmäisten keskustelutilaisuuksien jälkeen varmistui, että illat ovat tarpeellisia. Esille on nostettu paljon kysymyksiä, millä mandaatilla neuvotteluihin menemme. Kuntaliitos olisi Mustasaaren asukkaille todella iso asia, mutta vaasalaisille paljon pienempi. On paikallaan, että kokoonnumme ensin omalla porukalla. Kunnanjohtaja myöntää, että muutamissa tilanteissa vaasalaiset olisivat ehkä osanneet vastata kysymyksiin Mustasaaren edustajia paremmin.

– Avaustilaisuudessa Raippaluodossa tuli tarkkoja kysymyksiä muun muassa yksityisteiden hoidosta Vaasassa. Olemme ottaneet tilaisuuden jälkeen asioista selvää, joten olemme oppineet itsekin. Se ei ole kiellettyä, naurahtaa Ahlberg.

Kunnanjohtaja muistuttaa, että kysymykset voivat tulla miltä elämänalalta tahansa.

– Koska keskustelijoita on satoja, ei Vaasankaan yksittäinen edustaja osaa välttämättä vastata kaikkiin kysymyksiin.

Vaasan kaupunginhallitus on nimittänyt kuntaliitosneuvotteluita valmistelemaan viisijäsenisen työryhmän. Yksi edustajista on kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja -hallituksen jäsen Marko Heinonen .

Hän näkee, että Vaasan edustajasta voisi olla Mustasaaren tilaisuuksissa apua, mutta Heinonen ei pidä edustajan puuttumista kuitenkaan isona ongelmana.

– Vaasa ei ole lähettänyt paikalle virallista edustajaa, koska Mustasaari ei ole kutsua esittänyt. Prosessi on Mustasaaren kunnan sisäinen, mutta toisaalta tilaisuudet ovat avoimia, joten mikään ei estä vaasalaisia menemästä paikalle.

Heinonen näkee, että naapurin tilaisuuksissa esille nousevat asiat tulevat myös vaasalaisten tietoon.

– On hyvä, että tällaisia tilaisuuksia järjestetään. Saamme paljon uutta tietoa ja paljastuu kipupisteitä, joita lähdetään sitten työstämään yksissä tuumin varsinaisissa neuvotteluissa. Keskustelut ovat hyviä paikkoja myös paineiden purkamiseen.

Heinosen mukaan vaasalaisedustuksesta ei keskusteltu missään vaiheessa virallisesti mustasaarelaisten kanssa.

– He olivat jo päättäneet keskustelutilaisuuksista ennen ensimmäistä yhteiskokousta. Varmasti joissakin asioissa Vaasan edustajasta olisi ollut hyötyä. Esteeksi olisivat nousseet toisinaan kuitenkin päällekkäiset kokoukset. Esimerkiksi maanantaina oli myös Vaasan kaupunginhallituksen istunto.

KUVA: TOMI KOSONEN